LURE-hanke

Hankkeen toteutusaika 1.4.2021 – 31.8.2023  (hanke päättynyt).

Hankkeessa ovat mukana Lapin ammattikorkeakoulu, Saura-säätiö ja Tornion Työvoimalasäätiö.

Saura-säätiöllä hanketyöntekijänä:

Satu Maaninka

 


Luonto resilienssin vahvistajana – yksilökeskeinen lähestyminen luonnon kokonaisvaltaisiin hyvinvointivaikutuksiin

Päätavoitteena LURE-hankkeessa on heikommassa asemassa olevien nuorten psyykkisen terveyden ja henkisen kapasiteetin vahvistaminen yksilöresilienssiä kehittämällä.

Yksilöresilienssin vahvistuminen auttaa selviytymään ja palautumaan paremmin stressitilanteista, lisää itsetuntemusta ja henkisiä voimavaroja.

Erityistavoitteena on työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantaminen.

Hankkeessa innovoidaan, kokeillaan, kehitetään ja arvioidaan tapoja kehittää yksilöresilienssiä luontolähtöisesti.
Saura-säätiön ja Työvoimalasäätiön osahankkeet työskentelevät suoraan kohderyhmän kanssa ja osallistuvat yhteiskehittämmiseen omien asiakkaidensa kautta, jolloin saadaan kokemuksia erilaisista toimintaympäristöistä ja erilaisten asiakkaiden kanssa tehtävästä asiakaslähtöisestä kehittämisestä.

Resilienssillä tarkoitetaan psyykkistä ominaisuutta, jonka avulla ihminen kykenee hyödyntämään omia voimavarojaan ja vahvuuksiaan, jotka ylläpitävät yksilön hyvinvointia erilaisissa tilanteissa.

Resilienssi on yksilöllinen muovautuva ominaisuus, johon vaikuttavat mm. biologiset ja kasvatukselliset tekijät. Se on myös kehitettettävä taito.

Resilienssin merkitys korostuu erityisesti elämän yllättävissä tilanteissa, vastoinkäymisissä ja kriiseissä. Resilienssi mahdollistaa ettei ihminen romahda tai mene rikki jokaisesta vastoinkäymisestä, vaan pystyy palautumaan kuormittavistakin tilanteista ja jatkamaan elämäänsä.
Resilienssi vaikuttaa myös siihen, miten ihminen tunnistaa omia kykyjä ja hyödyntää omia voimavaroja suhteessa tekemiinsä valintoihin elämässään. Tämän päivän työelämä ja erityisesti sen kognitiiviset haasteet ja kompleksisuus edellyttävät mukautumiskykyä, joustavuutta ja henkistä kestävyyttä.

Hanke Logot